Esikurssien ja aikaisempien tutustumisten perusteella aletaan sovittaa koiria tuleville käyttäjilleen noin kuukausi ennen yhteistyökoulutusta. Tarvittaessa käydään etukäteen kokeilemassa koiran soveltuvuutta, mutta tavallisesti valinnat onnistuvat olemassa olevan tiedon ja ”tuntuman” avulla.
Kestoltaan 2-3 viikon mittaiset yhteistyökurssit pidetään Hotelli Jahtihovissa Kuopiossa. Jahtihovi sijaitsee keskustassa, lähellä matkustajasatamaa. Kurssipaikasta pääsee suoraan kaupunkikoulutukseen, kevyenliikenteen väylille ja maantiekoulutukseen Väinölänniemelle. Koiralle tutussa ympäristössä on hyvä aloittaa ja kurssin edetessä laajennetaan reviiriä koiralle vieraampiin ympäristöihin.
Yhteistyökoulutus tapahtuu tavallisesti koiraa kouluttaneen kouluttajan ohjauksessa. Koulutuksessa otetaan huomioon koiran tuleva käyttöympäristö. Kaupunkiympäristössä asuvan koulutus painottuu Kuopion kuuluisan torin ympäristöön ja maalta tulleet kävelevät enemmän Väinölänniemellä tai vaikkapa Puijolla.
Hallittavuuskoulutus kuuluu myös yhteistyökurssin ohjelmaan. Siihen tarjoaa viihtyisän ympäristön Kuopion satama ja Väinölänniemi. Talvella voidaan harjoitella lämpimässä agilityhallissa.
Koirankäyttäjille opetetaan koiran avulla tapahtuvan liikkumisen lisäksi koiran hoitoa, ruokintaa, lääkintää sekä myös teoriassa erilaisia hallinta- muita käytännön asioita.
Kokenut liikkumistaidonohjaaja on myös yhteistyökurssilla mukana arvioimassa liikkumisen turvallisuutta ja ergonomiaan liittyviä erityistarpeita.
Yhteistyökurssin jälkeen koulutusta jatketaan vielä viikko ja tarvittaessa enemmänkin koirankäyttäjän kotoa käsin. Kotona harjoitellaan tavallisimmat kulkureitit kauppaan, kuntolenkille, töihin, jne.
Joskus koiranhakijalla on vaikeuksia tulla yhteistyökurssille perhe-, terveydentila-, tms. syiden takia. Silloin koira luovutetaan suoraan kotiin.
Opaskoirakoulu Viiksi ostaa ja ottaa vastaan lahjoituksina alle 1,5-vuotiaita koiria ja koiranpentuja, joista koulutetaan myöhemmin sokeiden opaskoiria. Käyttämämme rodut ovat ensisijaisesti labradorinnoutaja ja saksanpaimenkoira.
Tarjoukset ja tiedustelut:
Opaskoirakoulu Viiksi
Johtava kouluttaja Juha Herttuainen
juha(at)opaskoirakoulu-viiksi.fi
Puh. 044-056 4403
www.opaskoirakoulu-viiksi.fi
Opaskoira VIIKSEN TUKIYHDISTYS PERUSTETTIIN (lue lisää)
KUOPIOLAINEN LEMMIKKIKESKUS ALOITTAA OPASKOIRIEN KOULUTUKSEN (lue lisää)